Laatujärjestelmä

Noudatamme toiminnassamme laatujärjestelmää, jolle myönnettiin vuonna 1997 SFS-EN ISO 9001 -standardin mukainen sertifikaatti. Sertifikaatti on ensimmäinen Skandinaviassa nostoalan yritykselle myönnetty ja se kattaa koko Pekkaniska Oy:n toiminnan.
Ympäristö
Pääkaupunkiseudun katukuvassa liikkuu “Puhdasta nostamista”-tarroilla varustettuja Pekkaniskan Toyota Prius hybridiautoja. Nämä autot ovat osa ympäristöohjelmaa, jossa on valmisteilla mm. ympäristösertifikaatin hankkimi- nen. Vihreät arvot ovat Pekkaniskan toiminnalle keskeisiä, ja kehitämme jatkuvasti uusia tapoja ympäristön huomioimi- seen.

Uusiutuvien energiamuotojen, kuten tuulivoiman, rakentamisessa Pekkaniska on ollut mukana jo pitkään. Tuttuja punavalkoisia koneita onkin helppo bongata lukuisilta tuulivoimalatyömailta ympäri Pohjois-Eurooppaa. Nosturikalustomme on poikkeuksetta alan uusinta, jolloin voimme vaikuttaa päästöihin omalta osaltamme mahdollisimman tehokkaasti.
Pekkaniska nostaa ja kantaa vastuunsa yhteisestä ympäristöstämme.